Music To My Ears..

Nimittäin lapseni nauru. Mikä onkaan ihanampaa, kuin kuulla lapsen nauravan ääneen. Varsinkin kun kyseessä on oma lapsi ja olet tehnyt aika paljon töitä (=ilmeillyt, päästellyt kummia ääniä tai laulanut hassulla äänellä) naurun saamiseksi.
Mietinkin tänään mitkä on meillä tällä hetkellä parhaimpia keinoja saada neiti nauramaan :) No jonkin verran erilaisia keinoja jo löytyy. Kaikkein parasta tällä hetkellä kuitenkin on, kun mieheni kutittaa tytön poskia parransängellään :) Ja minun valttikortti on ehdottomasti pärisyttäminen tytön mahaan. Näillä tekniikoilla tyttö nauraa kutkatti tänään vaikka kuinka kauan, ja niin myös me mieheni kanssa.

Teen tätä nykyään työkseni, siis koitan saada tyttäreni nauramaan :). Ei sen takia, että lapsemme olisi jotenkin ei-nauravaista sorttia, vaan ihan sen takia, että nautin itse niin paljon, kun tyttöni nauraa rätkättää.. :D

Sain tänään myös tehtyä keskeneräistä tilkkutäkkiäkin. On se kesken vieläkin, mutta paljoa ei olisi enää tekemättä.

Tytär sai tuttaviltamme bumbo-tuolin testiin. :) Tuskin tällaista omaksi ostamme, mutta hauska on testata kuitenkin.

Voi tätä riemua

Meidän neiti (4kk ja 4 pvä) kääntyi tänään selältä vatsalleen. Tätä suurta tapahtumaa edelsi jonkin aikaa heijailua  selältä kyljelleen ja katselinkin, että lähipäivinä neiti kyllä varmasti kääntyy. Kauaa ei mennyt kun neiti ponkaisi itselleen vauhtia ja pääsi mahalleen :) Kyllä oli neidin (ja äidin varmasti myös) ilme näkemisen arvoinen (harmi kun ei ollut kamera lähellä), kun yht'äkkiä maailma olikin ihan toisin päin. Ja minä tietysti taputan innoissani vieressä, josta koirat innostuivat ja kantoivat leluja syliin vuorotellen samalla innosta haukkuen. Olimme varmaan aikamoinen näky. Onneksi oli verhot kiinni..  ;)



Hieman vielä tunnelmointia kuvien muodossa.

                      

  

Omaa aikaa...

Mitä muuta tarvitaan pieneen rentoutumiseen? Tänään minä en tarvitse ainakaan muuta :)

Ja sit mun piti...

Mulla oli eilen mielessä monta juttua mitä tekisin tänään kun tyttö nukkuu ja mies on töissä.. Listaan oli kertynyt mm. koirien kanssa pitkä lenkki, pyykin pesua, keskeneräisen tilkkutäkin suunnittelua ja jonkin hyvän ruuan valmistusta sunnuntain kunniaksi. Huonosti nukutun yön jäljiltä se kaikki tuntui jotenkin turhalta ja liian ylivoimaiselta.
Koirien lenkitys kyllä kalvaa mieltäni edelleen ja poden asiasta huonoa omaatuntoa. Pyykithän ei korista katoa minnekään ja jos oikein koittaa löytää asiasta jotain positiivista niin huomennahan siellä korissa on vielä enemmän pyykkejä ja niidenkin vaatteiden pesu hoituu samalla.. joo, tätähän voisi jatkaa niin kauan kun kaapista loppuu vaatteet tai pyykkikorista tila.. huoh! Tilkkutäkkikään ei katoa minnekään, ainoastaan se vaan kummittelee mua tuolta ompelukoneen vierestä ja muistuttelee keskeneräisyydestään. Ja se ruoka, noh, kai sitä jotain on kuitenkin syötävä, että jos sitten koittasin parin tunnin päästä vaikka paneutua siihen asiaan..

Nämä meidän yöt (ja päivät myös) on siis nykyään hyvinkin katkonaisia. Noin pari kuukautta takaperin ehdin jo innostua hyvin menneistä öistä neidin kanssa. Hän heräsi kerran yössä syömään ja jatkoi uniaan aina n. klo 7.00 asti aamulla. Ei olisi pitänyt sanoa tästä ääneen mitään, sillä kyllähän tilanne tietenkin muuttui kuin napin painalluksesta. Nykyään meillä yössä on hyvällä tuurilla tunnin mittainen pätkä yhtäjaksoista nukkumista, ennen kuin taas herätään. Heräämiseen ei ole mitään tiettyä syytä, joskus on tutti lähtenyt suusta tai sitten vaan huudetaan tutti suussa.
Tilanne kehittyy meillä  tietenkin lumipallon tavoin, eli huonoista öistä johtuen syöminen tuottaa suurta tuskaa ja inhoa. Monesti esim. 180 ml maitoa vaatii aikaa noin puolisentoista tuntia, paljon pomputusta, juttelua, maiskuttelua, taukoja, hyssyttelyä ja kaikkea mitä vaan mieleen sillä hetkellä pälkähtää.. Kun vihdoin saan tytön syötettyä ja ulos nukkumaan olisi tietysti fiksua käydä itsekin pitkälleen siksi aikaa. Niinhän sitä "ohjekirjoissa" sanotaan, että pitää nukkua kun lapsi nukkuu. Kyllä varmasti se on oikein mainio nyrkkisääntö, jos näin pystyisi toimimaan. Meillä kun eletään sellaista vaihetta nyt, että myöskään päiväunia ei nukuta kuin noin 20 min. pätkissä.. Mistään lääketieteellisestä syystähän tyttö ei näin toimi, tämän kertoi meille lastenlääkäri. Meille todettiin naureskellen, että hän on vain hyvin tempperamenttinen lapsi.. että näin. Innoissani odotan jo tytön teini-ikää ;)

Unien vähyydestä johtuen minusta on tullut hillitön kahvikissa. Ennen raskautta (ja raskauden aikana) olin vannoutunut teen juoja. Se ei johtunut siitä ettenkö olisi pitänyt kahvista, minä vaan join teetä. No enpä juo enää muuta kuin aamulla, silloinkin jo katselen kelloa että jokohan sitä keittäisi kahvit. Täytyy kyllä myöntää, että kahvi antaa minulle mukavasti virtaa (onkohan tämä jatkuvaa vai aloittelijan innostusta ?) ja jostain syystä saan hyvän fiiliksen jo pelkästä kahvin tuoksusta.
Hetki sitten kumosin kupillisen kahvia ja nyt minulla on jo takassa tuli.. mitähän muuta tänään saan sittenkin aikaiseksi... :) En ainakaan lähde viereiselle kentälle juoksemaan niinkuin joku hurja näyttää tekevän.. hui! :D

Home Sweet Home

Pieniä paloja kodistamme

Talomme sisustuksessa olemme halunneet säilyttää vanhan talon tunnelman. Eli vähän jotain uutta ja ripaus vanhaa ;)

Tehokasta, tehokasta

Eilen minulla oli hyvinkin tehokas päivä.
Sillä välin kun mieheni oli töissä ja tyttäremme nukkui päikkäreitä, meille tuli joulu. Kyllä vain, kävin kaivamassa vintiltä meidän joulukoristeet (näitä ei siis ole paljon, sillä pidän ajatusmaailmasta less is more) ja ripottelin niitä ympäri taloa. Lähinnä alakertaan. Portaille pääsi muutama tonttu päivystämään. Mietinkin, että yläkerran aulan nojatuoliin pitää ehdottomasti saada yksi tonttutomera istumaan, muuta jouluun liittyvää koristusta en sitten (ainakaan toivottavasti) ostakaan tänä vuonna (tätä vuotta jäljellä kuitenkin huimat 5 viikkoa, hih hih). No kynttilöitä meillä palaa ympäri taloa hyvin paljon, erilaisissa lyhdyissä yms. ja nyt sitten nämä joulukoristeet, niin johan tuli jo ihan jouluinen fiilis ja taas sitä joulua odotellaan innoissaan. Tänä vuonna myös enemmän kuin ennen, sillä tämähän on tyttäremme ensimmäinen joulu. Saa nähdä tuleeko hänestäkin samanlainen joulutonttu kuin äidistäänkin :)

Eilen meille myös kotiutui höyrykeitin. Tämä hankittiin lähinnä sen takia, että voin sitten hyvillä mielin tyttöselle höyrytellä vihanneksia, sekä lihaa ja kalaa, kun niiden aika koittaa. Olihan se kuitenkin eilen itsekin kokeiltava ja höyrytimme kanaa, salaattia varten. Voi juma, kuinka hyvää siitä kanasta tulikaan. En ole kyllä vuosiin syönyt niin mehukasta ja kertakaikkiaan hyvää kanaa. Salaatille kaveriksi tein sitten itse italialaista focaccia-leipää kirsikkatomaateilla höystettynä ja jälkkäriks intouduin tekemään rocky road -suklaa hässäkkää. Tuo suklaa-hässäkkähän on siis aivan öllö-makeeta, mutta äärimmäisen hyvää ja paha makeanhimo talttuu parilla suupalalla (joopa joo :) ).  Muutama kuvatus tekemistäni tuotoksista!

Tästä se sitten alkaa...

.. nimittäin minun blogi-harrastus :)

Olen jo jonkin aikaa miettiny blogin aloittamista, mutta se on vaan jäänyt. Nyt päätin kokeilla. Tulen kirjoittamaan tänne luultavasti säännöllisen epäsäännöllisesti, ihan normaalista eletystä elämästä, normaalista lapsiperheestä ja sen arjen kuvioista ja koukeroista.

Hieman taustaa meidän pesueesta. Olen siis naimisissa ja meidän elämää ihastuttaa tällä hetkellä 4kk:n ikäinen tytär. Työkseni teen somistajan hommia eräässä vaateliikkeessä, mutta luonnollisesti tällä hetkellä toimin kokopäivä-äitinä :) Asumme vanhassa rintamamiestalossa, ja elämämme keskeisiä asioita on myös tämän talovanhuksen uudelleen henkiin herättäminen. Monta vuotta olemme tätä projektia tehneet ja vielä olisi pikkasen jäljellä. Tosin teimme mieheni kanssa sopimuksen, että ensi kesänä emme tee mitään suurta taloon liittyvää, vaan nautimme kesästä ja perheen yhdessäolosta.

Kotona ollessa minusta onkin kuoriutunut aikamoinen kulinaristi ja ihmeellinen askartelu/ompelu kärpänen minua on myös puraissut. Liekö nämä niitä äitiyden tuomia juttuja, mutta hauskaa on ollut, kun löytää itsestään vielä näinkin monien vuosien jälkeen aivan uusia, piileviä kykyjä(?).