sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Täällä ollaan!

Viime postauksesta onkin kulunut taas aika piiitkä aika.... Noh, sehän on helposti selitetty. Kun on niiin paljon kaikkee tekemstä..

Aloitin itse opintovapaan nyt lokakuun alusta. Täytyy sanoa, että olen todella tyytyväinen päätökseeni. Olen saanut todella hyvällä tahdilla tehtyä kouluhommia ja pystyn pitämään niistä jopa ihan vapaapäiviä, ilman että koen kovin suurta stressiä asiasta.
Pikkuhiljaa tulisi alkaa miettiä harjoittelukuvioita, ja ylipäätään että teenkö harjoittelua. Periaatteessa minun ei tarvitsisi tehdä, sillä alan työkokemusta on niin paljon, mutta toisaalta se saattaisi taas avata ovia aivan uusiin juttuihin.
Myös opinnäytetyötä pitäisi alkaa pikkuhiljaa pohtimaan, lähinnä aihetta. Ajatus koulun suhteen olisi, että valmistuisin joulukuussa 2014, viimeistään. Toki jos aikaisemminkin saisin opinnäytetyön puristettua niin ei se haittaisi, mutta pitää olla kuitenkin realistinen näissä asioissa eikä asettaa itselleen lian kovia paineita.

Tyttösen päivähoito on sujunut mallikkaasti ja ainakin tähän asti hän on tykännyt sinne lähteä. Hän tosiaan on siellä 2-3 päivää viikossa. Hoito aloitettiin tässä meidän lähettyvillä olevassa perhepäivähoidossa, jossa on tällä hetkellä kolme lasta kaikkiaan. Kaksi muuta on tyttöstä vuoden nuorempia, ja vapaa paikka koitetaankin täyttää tyttösen ikäisellä kaverilla. Toivottavasti pian tulisi samanikäinenkin leikkikaveri touhuiluun mukaan. Vaikka hyvinhän tuo tuolla on nytkin viihtynyt.

Pientä reissuakin on edessä marraskuussa. Olen lähdössä ystäväni kanssa ihan kahdestaan Lontooseen muutamaksi päiväksi. Hyviä vinkkejä siis ruokapaikoista, ja ostospaikoista tietysti saa kertoa ;) Ensimmäsitä kertaa olen siis Lontooseen menossa, samoin ystäväni, joten mielenkiinnolla ja innoissani odotan reissua.
Pientä harmia matkanodotukseen on tuonut tuo Norvegian -lentoyhtiön lakkouhka.Saa nähdä kuinka käy, vaikka tosin Taloussanomissa oli, että lakko ei koskisi Suomesta lennettäviä lentoja, sillä täällä lentäjät on palkattu vuokratyöyrityksen kautta. Toivotaan, että näin on. Ja tietysti, että sieltä sitten pääsisi ajallaan myös kotiin päin..

Noh, kaikki ajallaan. Ja sormet ristiin(varpaat myös), että kaikki menisi suunnitellusti matkojen osalta, ainakin.

torstai 15. elokuuta 2013

Syksy jo?

Vettä puottaa taivaan täydeltä ja sisällä ollessa on oltava jo osittain valot päällä.. Kai se on vaan uskottava, että syksy on täällä.
No onneksi takana on mitä kivoin kesä ja paljon ihania muistoja. Tänä kesänä emme tehneet mitään remonttia eikä meillä ollut muitakaan projekteja. Me vaan oltiin. Lomailtiin ja töihin paluun jälkeen vapaapäivinä tehtiin mitä mieleen juolahti.
Kesään mahtui kyllä paljon ihania juttuja tyttösen kanssa. Ollaan mökkeilty, nähty ystäviä, tehty pieniä reissuja kotimaassa ja vaikka mitä.
Jotain muutoksiakin meidän arkeen tulee tulevan syksyn myötä... Minä jään lokakuun alusta pois työelämästä. Ei, meille ei ole tulossa vauvaa.. :) Vaan jään opintovapaalle. Koulu vei voiton arjen rumbassa, joten päätin keskittyä siihen nyt ihan toden teolla. Se tarkoittaa myös sitä, että tyttönen aloittaa syyskuussa osittaisen päivähoidon perhepäivähoitajalla ja on siellä 2-3 krt viikossa, riippuen ihan minun kouluprojekteista. Hieman kyllä äitiä jännittää viedä tyttönen vieraalle ihmiselle hoitoon, sillä mummohan palaa myös takaisin työelämään syyskuussa. Toisaalta, ei varmasti tee tyttöselle pahaa viettää aikaa muiden lasten kanssa muutamana päivänä viikossa. Kieltämättä myös itse hiukan odotan, että saan keskittyä opintoihin 8h päivässä, ilman keskeytyksiä :)

Tyttösen maailmaan on tullut taas yksi mullista muutos, sillä hän siirtyi pinnasängystä isojen tyttöjen sänkyyn. Tämä muutos sai tytössä aikaan riemun kiljahduksia!! :) Hän on todella hienosti nukkunut omassa sängyssään yöt sekä päiväunet... mitä nyt välillä kuulen pienten askelten ääniä yläkerrasta ja olen hänet yllättänyt lukemasta kirjaa sängyssä, vaikka pitäisi nukkua... Mutta silti, hienosti menee uudet jutut.

Nyt vielä kuppi kahvia ja uusi Kauneus & Terveys -lehti lukuun :) 

Muutama kuva kesän jutuista..















maanantai 1. heinäkuuta 2013

Loman loppu

Kesälomani on siis todellakin jo ohitse 
ja huomenna olisi paluu arkeen, bläääh! 
Tähän kotona köllöttelyyn ja hetken mielijohteesta 
puuhastelu olisi sopinut kyllä minulle vähän pidemmäksi aikaa...

Tällä hetkellä täällä sataa vettä ja tyttösen kanssa
ollaan leikitty legoilla, tehty palapelejä, luettu kirjoja 
ja maalattu vesiväreillä :) 
Ihan mukavaa vaihtelua leikkipuistoiluun. 
Toki olemme myös aurinkoisina päivinä käyneet
uimarannalla ja mökillä uimassa. 
Lomassa on myös se ihana puoli, että vaikka 
välillä olisi ihan tässä kotosalla niin silloin
kerkeää treffailemaan ystäviä. 
Arjen hulinassa nämä ystävien kanssa treffailut 
eivät onnistukaan niin helposti :(
Perjantaina kävimme kaveripariskunnan kanssa syömässä
ulkona (kirjaimellisesti) ja istuskelemassa terasseilla. 
Olipa ihanaa nauttia auringosta ja kuoharista ihan ajan kanssa. 
Tyttösen uhmakausi vaan jatkuu ja myönnettäköön, että
välillä olen ihan ulalla miten näihin kiukkukohtauksiin pitäisi 
oikein suhtautua. Välillä alkaa hymyilyttää, mutta välillä
alkaa kiukuttaa itseäänkin.. 
Kävinpä sitten eräänä päivänä kirjastosta hakemassa 
itselleni vähän materiaalia aiheeseen liittyen. 
Noh, nyt voin vain tyytyväisenä todeta, että koska meillä kiukutaan,
se on hyvä asia. Ja kun saan vastaukseksi aina "ei" tai kun tyttönen
tekee juuri päinvastoin kun olen pyytänyt, saan olla vaan tyytyväinen ;) 

Neitokaisen sanavarasto on myös kehittynyt äärimmäisen laajaksi ja jos hän ei
jotain sanaa muista, niin hän hakee sanaa, sanomalla "toi, toi, toi..." kunnes sana 
sitten tulee mieleen.. 
Hän osaa myös nohevasti kertoa "Ei nyt ymmäjjä", jos häntä 
esimerkiksi kieltää jostain.. 
Pottailu meillä sujuu todella hyvin. Kotona puuhaillessa tyttönen 
on jo ilman vaippaa, mutta ulkoillessa ja nukkuessa hänellä on edelleen
vaippa käytössä. Hän osaa sanoa kun pissittää ja juoksee samalla
potalle hokien "pitta hätä, pitta hätä". Isomman hädän hän kyllä haluaa
edelleen tehdä vaippaan ja pyytää itse vaipan. En ole viitsinyt tästä alkaa
liikaa pottaa tyrkyttämään, vaan mennään tässä asiassa hänen tahdissaan. 

Nyt pitäisi jatkaa kauppalistan tekemistä.
Ainainen ja ikuinen pulma: Mitä me syödään!? :)


maanantai 24. kesäkuuta 2013

Juhannuksen jälkeen

Meillä ei ollut mitään ihmeitä suunnitelmia
Juhannuksen varalle. Mentiin vaan fiiliksen mukaan.
No, tämä toimikin oikein mainiosti. 
Menimme perjantaina mökille tyttösen päiväunien jälkeen, tarkoitus käydä 
silloin syömässä ja uimassa, mutta 
sille reissulle jäimme. Kotiin tulimme sunnuntaina alkuillasta. 
Olimme siis mieheni vanhempien mökillä, mikä
sijaitsee noin 7km päässä täältä meiltä. 
Mökki on  aivan ihanteellisen matkan päässä, 
mikäli haluaa käydä vaikka uimassa ja saunomassa illalla. 

Meidän Juhannus kului hiekkalinnaa tehden, syöden, saunoen, uiden ja trampoliinilla 
pomppien (tyttösen uusin villitys :) ).
Kesällä kyllä ihan parasta on uiminen, muurinpohjaletut ja rantasauna.

Juhannuksen jälkeen parasta on, että loma jatkuu vielä viikolla.
Tänään ollaan käyty kaupungilla käppäilemässä (tyttösen sanoin:
äitin kanssa isosti ostotsilla). No ei me kuitenkaan kovin 
isosti käyty, ihan pikkasen vaan ;) 
 
Illalla tyttönen pääsi bielä tuohon meidän puhallettavaan altaaseen polskuttelemaan
ja sai vielä mieluisan kaverinkin seuraksi, meidän ihanan kummitytön :) 
 
Loma jatkuu siis aurinkoisissa ja iloisissa merkeissä! 



keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Road trip

Täällä lomaillaan!! Jeeeee!!!
Yksi lomaviikko takana, toinen puolessa välissä ja kolmas viikko vielä edessä.
Voin sanoa, että olen nauttinut! 

Meillä lomasuunnnitelmat hieman muuttuivat ja 
ulkomaan matka on ainakin toistaiseksi jäähyllä.. 
Katsellaan tilannetta uudestaan talvella. 

Minun ensimmäisellä lomaviikolla, viime tiistainatarkalleen
pakkasimme auton aamulla ja hurautimme Lahteen.
Lahdessa kävimme kotieläinpuistossa ihmettelemässä 
erilaisia kotieläimiä. Tämä puisto on 4H-yhdistyksen ylläpitämä
ja pääsymaksu maksetaan omantunnon mukaan.. 
Puistossa oli jos jonkun näköistä eläintä, mm. lehmiä, kanoja,
kaksi alpakkaa, minipossu, lampaita, vuohia yms. ja sisätiloista
löytyi vielä pupuja, marsuja, lintuja, kilpikonnia. 
Paikkana tämä puisto on pieni, mutta ehdottomasti käymisen arvoinen.
Ainakin meidän neiti oli aivan tohkeissaan kaikista eläimistä. 

Lahdesta jatkoimme matkaa ystäviemme luokse Porvooseen. 
Porvoossa vietimme kaksi yötä. Keskiviikkona vietimme aamupäivän
Porvoon ihanassa vanhassa kaupungissa. Siellä on kyllä ihana tunnelma
vanhoine erivärisine taloineen ja mukulakivikatuineen. Ja kaikki ne 
ihanat pikkupuodit siellä. Minä tykkään! :) 

Torstaina jatkoimme reissuamme kohti Naantalia ja tietysti Muumimaailmaa.
Tyttönen höpisi koko automatkan, että "No niin, nyt muuuuumijaaaksooon" :)  
Muumit on ollut meillä pitkään tosi kova juttu ja neiti oli kirjaimellisesti 
onnellinen tavatessaan Muumimamman ja muut Muumilaakson asukkaat. 
Itselläni ei ollut mitään suuria odotuksia Muumimaailmasta, mutta jostain
syystä olin odottanut paikkaa isommaksi. Vaikka toisaalta meidän tyttöselle olisi
riittänyt muumitalo ja Muumimamma :) 
Hauska oli huomata, että ainakaan tässä iässä (vajaa kaksi vuotta) tyttönen
ei pelännyt hahmoja ollenkaan. Hän oikein itse halusi silittää ja halailla
hahmoja ja pääsipä hän myös Mamman syliin istumaankin. 
Tarvitseeko edes mainita, miten väsynyt neiti oli tämän päivän jälkeen ;) 

Muumimaailmasta ajoimme Turkuun, jossa oli seuraava pysäkkimme. 
Majoituimme täälläkin ystäviemme luokse pariksi yöksi. Harmillisesti satoi
kaatamalla koko torstai illan, joten ulkoilu jäi näissä Turun maisemissa aika vähäiselle. 
Perjantaina kiertelimme pikkasen kauppoja aamupäivästä ja tyttösen päiväunien jälkeen 
menimme Karibia-kylpylään. Vettä satoi siis edelleen, joten oli 
oikein mukavaa lähteä uimaan, vaikka sitten sisätiloihin. 
Tyttönen onkin aivan ilmiömäinen vesipeto ja hän 
jaksoi riekkua kylpylässä yli kolmetuntia :) 

Lauantaiaamuna treffasimme vielä erästä toista ystävääni Turussa ja 
kävimme yhdessä lounaalla ja sitten aloitimmekin kotimatkan. 
Yhden yön pysähdyksellä vielä Lahdessa siskoni luona, tietenkin.
Siskoni poika on tyttöstä reilun vuoden vanhempi ja heillä menee
nykyään jutut ja leikit tosi hyvin yhteen.
Ja se heidän jälleennäkeminen on aina yhtä liikuttavaa. Pitäisi
joskus keretä kaivaa kamera ja saada videolle. 
Tyttönen kiljui innosta kun näki serkustaan vilauksen kun ajoimme heidän pihaan. 
Kun saimme tyttösen autosta pois hän lähti juoksemaan serkkuaan kohti ja serkku juoksi 
vastaan. Kohdatessaan he HALASIVAT. Aikas ihanaa katsottavaa :) 

Sunnuntaina ajoimme sitten päivällä kotiin. 
Reissu oli kyllä kaikinpuolin onnistunut ja hauskaa oli. 
Mutta on kyllä ihanaa olla taas kotona! 

Täytyy kyllä sanoa, että vaikka miten on mukavaa kierrellä 
kotimaassa (nähtäväähän täällä riittää), niin silti voin melkein 
vannoa että ensi kesänä emme näin pitkää kotimaanmatkaa tee.
Noh, vannomatta paras, mutta ihmetyttää miten paljon rahaa menee
tällaiseen reissaamiseen. Kotimaan matkustelussa bensat, ruuat, pääsymaksut yms. 
maksaa hunajaa.. Saati vielä majoitus.

Kuvasaldoa reissulta:

Kotieläinpuistossa katsomassa "Muuta".

Porvoon vanha kaupunki.

Automatkustus sujuu meillä nykyään lastenohjelmia katsoen.




Serkukset "uimassa". 


Ihmeempiä muita suunnitelmia meillä ei 
lomalle ole. Mies on tämän viikon vielä kotona ja sitten lomaillekin
tyttösen kanssa kaksin yhden viikon. 

Ihanaa kesää! 


sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Aurinkoista Äitienpäivää!



Täällä äitienpäivä on aloitettu super-aamiaisella, missä oli
mm. munakasta, pekonia, tuoremehua, kahvia, leipää yms.
Kaiken kruunasi kun oltiin pitkästä aikaa koko
porukka yhtäaikaa aamiaispöydässä :) 

Nyt on huilitauko menossa
ja väsyneimmät (mies ja tyttönen) vetää sikeitä ja minä istun tässä
koneella, vaikka olisin tietysti voinut itsekin 
vähän lepäillä kun siihen oli tilaisuus... 

Alkuillasta mennään miehen vanhempien kanssa
ulos syömään. Tämän jälkeen vielä 
oman äitini luokse iltakahville. 

Yksi syy myös tähän koneella istumiseen on se, 
että olen jo jonkin aikaa kärsinyt
kovasta matkakuumeesta... TAAS!! Ja olenkin katsellut
aina silloin tällöin hyviä äkkilähtötarjouksia,
jos vaikka viettäisimmekin yhden kesälomaviikon 
ihan muissa maisemissa.... 
Itselläni on vajaa kolme viikkoa kesälomaa. Siirsin
pitämättömän talvilomani kesälle ja sitten ne päivät
mitä olen töihin paluun jälkeen kerennyt ansaita. 
Lomailemme koko perhe kesäkuussa ja olen
vahvasti sitä mieltä että yhden viikon 
voisimme aivan hyvin viettää muilla mailla vierahilla ;) 
Noh, mutta sen aika näyttää.... 

- - - 

Kouluhommat on kerrassaan upealla mallilla! 
Tiistaina on viimeinen tentti ja sitten olisi ensimmäinen 
kouluvuosi takana. Uskomatonta!!! 
En voi edes sanoin kuvata millainen olotila on varmasti tiistain jälkeen kun tentti 
on ohi. Voin siis viettää vapaapäiväni ihan ihmetellen. 
Minun ei siis tarvitse kolmeen kuukauteen
miettiä mitään kouluun liittyviä asioita. 
Aika vapauttava olotila! 
Tuli vaan mieleen, että jaksanko tauon jälkeen 
taas innostua kouluhommista uudelleen vai tuntuuko ne tosi raskailta...
Hmmm.. No senkin aika näyttää sitten. Mietitään
sitä sitten syyskuussa.

Nyt ihanaa päivää kaikille! 
Ja äidit, olette päivänne ansainneet! :)

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Kukkuuuuu!

En tiedä olemmeko vielä saavuttaneet ns. virallista uhmaikää,
mutta uhma täällä todellakin on. 
Tyttösen oma tahto senkun kasvaa ja rajoja kokeillaan nyt 
ihan urakalla. Ja nimenomaan kokeillaan harvase päivä, hänellä on 
nimittäin sellainen velmu ilme kasvoillaan kun tekee jotain kiellettyä tai 
juoksee karkuun kun aloitetaan esimerkiksi pukeminen ja koitan
saada häntä kiinni. Ennen jahtaamista kuitenkin käydään keskustelua,
sitten alkaa neuvottelu mitä seuraa houkuttelu. 
Tällä hetkellä tyttönen vetää pidemmän korren ja saan jahdata
häntä minkä jälkeen alan pukea spagetiksi heittäytynyttä lasta, joka hymyilee 
samalla ilkikurisesti... Tappio on siis myönnettävä, mutta ei pysyvästi! :) 

Tämän pienen uhmakimpun kanssa vietettiin Vappua rauhallisesti. Vapun aattona
olimme tyttösen kanssa äitini luona herkuttelemassa, kun mies oli työvuorossa. 
Vappupäivänä kävimme torilla nauttimassa auringosta, herkuttelemassa 
tuoreilla tippaleivillä ja tyttönen sai samalla leikkiä leikkipuistossa.
Illalla kävimme vielä hyvien ystävien luona kyläilemässä.
Kerrassaan mukava päivä siis. 
 
Nyt voi jo sanoa, että kouluhommat alkaa olla kevään osalta
hyvällä mallilla. Enää (?) kolme tenttiä ja yksi raportti tehtävänä ja siinä olisi sitten
ensimmäinen kouluvuosi. Huh, helppoa tämä ei ole, mutta jotenkin tästäkin
ollaan selvitty. Hieman muutoksia meidän elmään on tulossa 
tulevana syksynä, mutta siitä sitten lähempänä ajankohtaa. 
 
Nyt taidan keskittyä vähän telkkariin ja tuoreisiin sämpylöihin :)