keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Lisää ystäviä

 Maanantaina ohjelmassa oli lounastreffit tyttöjen kanssa. Oma tyttö jäi täksi ajaksi kotiin isänsä kanssa, joten sain hieman vauva-vapaata :) Kävimme mm. syömässä  ja oli aivan mahtavaa, aikuisten aikaa :)
Samaisella reissulla mukaan tarttui viimeiset joululahjatkin, joten sekin asia on hoidossa. Enää vaan muutama lahja pakettiin.

Tiistaina ohjelmassa oli kotona perinteinen joulusiivous. Samantien kun tyttö laitettiin päikkäreille me aloitettiin miehen kanssa kunnon urakointi.

Joulukortit on meillä taas perinteisesti seinällä "nauhana". Jotenkin ne on siinä niin kivasti esillä :)  


Joululiinojakin laittelin paikalleen. Enää puuttuu kuusi.


Saimme myös mainion idean. Vaihdoimme olohuoneen kalusteiden järjestystä. Tietenkään alkuperäinen ajatus ei sitten toiminut, joten vei hieman aikaa ja vaivaa, kun veivasimme kalusteita edestakaisin muutaman tunnin. Halusin kuitenkin sohvan pois ikkunan alta ja nyt se ei siinä enään ole. Muuten järjestystä joutuu vielä ehkä vähän miettimään, mutta ihan piristävää vaihtelua kuitenkin.

Illalla kävin vielä tuomiokirkossa laulamassa (lue:kuuntelemassa) kauneimmat joululaulut. Siinä pääsee aina mukavasti joulutunnelmaan.









Pientä sekasortoa.....
Kalusteet paikoillaan...ehkä ;)


                                                                                


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti