lauantai 8. syyskuuta 2012

Terveisiä koulutehtävien parista..

No niin, koulu on nyt sitten virallisesti alkanut. Huh, aika intensiiviset kolme lähipäivää olivat, mutta niistä selvittiin. Edelleen olen innoissani ja toivon, että saamme kotona aikataulut natsaamaan niin, että pystyn sitten työhön paluun jälkeenkin suorittamaan kursseja kunnialla.
Aikamoinen hommahan tässä nyt sitten on vuosien opiskelujen jälkeen alkaa suunnittelemaan ja aikatauluttamaan omaa opiskelua. Koulu tarjoaa hurjan paljon mielenkiintoisia kursseja ja lisäksihän on myös tuo virtuaali amk, josta voi kursseja napsia itselleen. Nyt olisikin urakkana tehdä oma opintosuunnitelma syksyksi ja kevääksi ja koittaa valita itselleni ne oikeat kurssit.
Mielenkiintoisia juttuja ainakin löytyy paljon kurssivalikoimasta :)

Aloitin vähän aikaa sitten Method Putkisto Pilateksen. Käyn aluksi 5 kerran peruskurssin, mikä onkin osoittautunut äärimmäisen tärkeäksi. En nimittäin varmasti tekisi puoliakaan liikkeistä oikein, jos olisin vaan suoraan hypännyt tunneille mukaan. On se hassua huomata miten oma kroppa ei välillä tottele "käskyjä" ollenkaan ja välillä tuntuu, etää sujuu ihan kun ei mitään :)
Noilla tunneilla käyminen on tuntunut ihan terapialta. Huomaan aina tunnin jälkeen, että en ole ajatellut kokonaisen tunnin aikana mitään muuta kuin sitä, mitä kropallani teen. Tunnin jälkeen on harvinaisen rentoutunut olo. Suosittelen!

Mies lähti alkuillasta kaverinsa syntymäpäiville, joten ajattelin minäkin viettää omaa laatuaikaa ilman kouluhommia yms.
Tyttönen on jo yöunilla ja minä avaan kohta punaviinipullon. Punaviinin kanssa meinasin syöpötellä hieman keksiä ja juustoja :)
Vielä olisi lukematta alkuviikosta tullut uusi Koti ja Keittiö -lehti, joten taidan syventyä myös siihen :)

Ai niin, keskiviikkona menen hiusvärimalliksi eräälle tutulle kampaajalle. Saas nähdä minkä värinen pää mulla on kun sieltä kotiudun. Toivottavasti toiveita saa edes esittää ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti