Olimme eilen tyttösen kanssa pitkästä aikaa muskarissa. Oli kyllä mukavaa, vaikka en itse kovin musikaalinen olekaan. Tyttö kerran tykkää, niin kai sitä voi käydä kerran viikossa lallattelemassa :)
Oli kyllä hauska seurata kun tyttö katseli muita lapsia ihmetellen. Hän kurotteli heitä kohti kovasti hymyillen ja nauraen. Ja sai hän kokeilla ensimmäistä kertaa marakassi-soitintakin. No, suuhun se tietenkin meni, mutta kiva ääni siitä näytti silti lähtevän.
Ystäväni on oman tyttönsä kanssa samassa muskari-ryhmässä. Hän tuli aamulla tähän meille autolla ja jatkoimme tästä meiltä yhdessä kävellen muskariin. Pari astetta pakkasta ja lunta maassa, oikein kiva ulkoilusää. Muskarin jälkeen haettiin kahvilasta evästä mukaan ja tultiin lasten kanssa tähän meille kahville. Siinähän se iltapäivä menikin ihan siivillä. Olipa taas mukava päivä.
Illalla koittikin sitten karvakorvien pesu ja kuivauspuuhat. Ja tänään oli poikien trimmi. Oli kyllä aikakin.. Vai? :)
Siistit karvakorvat :)
Koiria on trimmannut koko ajan sama henkilö, hän myös kasvattaa itse villakoiria. Tänään hän heitti ilmoille ihan hurjan idean.. Mikäli hän teettäisi vielä pentueen, haluaisinko olla toisen koiramme (vaalean) kanssa mukana tässä prosessissa.... Hänestä tässä meidän koirassa olisi ainesta moiseen prosessiin luonteen ja ulkomuotonsa puolesta.. Eipä ole tuollainen ajatus edes käynyt mielessäni ennen, mutta pitää nyt mietiskellä. Ja tietysti ennenkuin pentuja sen enempää aletaan suunnitella, olisi koirallamma aikamoiset testit edessä, silmät, lonkat, polvet yms... Mutta mietitään, mietitään... Olisihan se toisaalta aika veikeää.. hih.. pieniä puudelivauvoja... :) Voi apua.. ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti